Ihan älyttömän mielenkiintonen kokemus, vaikka koko paikka olikin täynnä ihmisiä kameroineen napsimassa valokuvia (pilasi vähän fiiliksen, vaikka itsekin kuuluin noihin tyyppeihin) ja tilat oli vartavasten siivottu, aseteltu ja korjattu yleisöä varten. Joku päivä haluun nähdä hylättyjen paikkojen oikeen luonteen. Ja napsia kuvia siitä.
Kaikki huoneet oli älyttömän pieniä (lukuunottamatta ylilääkärin asunnon huoneita). Voin vaan kuvitella, niihin on mahtunut sänky ja that's it. Osassa huoneista saatto jopa olla värejä. Ei läheskään kaikissa. Kaikki huoneet on kirjaimellisesti just niin pieniä, kun mitä kuvat antaa ymmärtää.
Oikeuspsykologisella osastolla huoneet oli vielä pienempiä ja karumpia, kuin mitä huoneet yleisesti oli. Sinne kuulemma vietiin ensisijaisesti ns. "uudet asukit". Myöhemmin sitten ne siirrettiin vähän tilavempiin ja aavistuksen verran pirteempiin huoneisiin. Bongasin myös kaverin kanssa surullisenkuuluisan patjahuoneen. Tarujen mukaan, ainakin mitä ite oon pienempänä kuullut, sinne vietiin pahimmat tapaukset, jotta ne ei pystyis satuttaa itteensä. Ikkuna oli niin korkeella, että siitä ei nähnyt kun puun lehtiä, talvella karun oksan. En yhtään ihmettele, että ihmiset vaikuttaa hulluilta mielisairaalassa, kyllä mäkin tulisin hulluksi tommosissa ahtaissa huoneissa missä ei oo mitään tekemistä, näkemistä eikä saa henkeäkään oikeen.
Toverina mulla oli mukana yks mun parhaista ystävistä, Jenny. Pakollinen #mielisairaalaselfie
Vähän rakennuksen ulkopuolella oli puu, johon oli ripustettu ihan mahtavia mietelauseita. Jos halusi, itse sai liittää myös oman lapun kokoelmaan. Apukysymyksenä oltiin annettu "Mikä auttaa sinua jaksamaan työssä?"
Toivottavasti nautit retkestä mun kanssa Helsinkiin, Lapinlahden mielisairaalaan näin blogipostauksen merkeissä. :-)

